Alkeellista, rakas Watson

Muutama päivä sitten Haliaksella töhöiltiin vaaleakultarinnan kanssa. Paikalle oltiin jo puuhaamassa aseman sääntöjen nykyisin sallimaa hallittua joukkobongausta, mutta jonkin ajan kuluttua lintu pyydystettiin, jolloin se viimeistään paljastui viitakerttuseksi. (Huhujen mukaan asemallakin oltiin tosin eri mieltä siitä, onko kyseessä oikea rari vai ei.)

Periaatteessa Haliaksen tapauksessa toimittiin aivan oikein: alustava määritys laitettiin pikaisesti eteenpäin, jotta pitkänmatkalaisillakin oli mahdollisuus reagoida. Myös määrityksen epävarmuudesta tiedotettiin, ja lopulta määritys peruttiin kokonaan. Selvää pässinlihaa. Työmäärityksen kriteeristöjen ei tarvitse olla RK-kelpoisia jos päivityksiä on luvassa, ja pieniä harmaita hysyjä katsellessa sormi voi mennä sieraimeen, etenkin jos lintu sattuu laulamaan oudolla tavalla.

Virhemäärityksistä mielenkiintoisin sattui viime keväänä, kun pohjoisesta ilmoitettiin mahdollinen laulava 2kv idänpikkusieppo. Lintutiedotukseen laitetusta viestistä pystyi heti päättelemään, että kyse oli tavallisesta pikkusieposta: idänpikkusiepon koiras on jo ensimmäisenä keväänään juhlapukuinen, kun taas 2kv pikkusieppokoiras on vasta naaraan kaltaisessa puvussa. Toisin sanoen laulava idänpikkusieppo on aina vanhan koiraan kaltainen. Näin lajien sulkimisstrategiat tunteva pystyi heti havaitsemaan, että kyse ei voi olla idänpikkusieposta. Töhöillä siis saa, mutta suoraruotoinen tyylikkyys on silti paikallaan.

Älä lue tätä entryä

Blogiaan toukokuussa päivittävä lintuharrastaja on luonnottomuus, turhautunut työn orja tai maailman todellisen tarvehierarkian unohtanut periksiantaja. (Tai mahdollisesti kaikkia edellämainittuja.) Toukokuu on lintukuukausi; se aika, jolloin luonnossa tapahtuu kaikkein eniten. Ja kuten jokainen populaatiodynaamikko muistaa, vain muutosta voi seurata.

Nykyisinä Tiira-aikoina myös lintuyhdistysten sähköpostilistat vaikenevat kovimmaksi maastokaudeksi. Harva ehtii käydä keskustelua linnuista, kun liikenevä vapaa-aika yritetään käyttää kynsin hampain lähimmillä lintupaikoilla. Jopa Bromarfin poppaukko on ollut viime päivät hiljaa Tringa-verkossa; liekö ongelmia yhteydessä?

Sitä surullisempaa on, että viestejä kuitenkin tulee listoille, sillä satunnaisia yhdistystiedonantoja huomioimatta ne ovat tarpeetonta lintuspämmiä: dudeja, jotka hehkuttavat jostain Munkkiniemen liejukanoista tai kuolaavat omien Finnoon lätäköllä otettujen mummonhuudatuskuviensa perään. Toukokuussa lintuharrastajalla pitää olla pirullisen tärkeää asiaa, jotta uutiskynnys ylittyy. Nyrkkisäännöksi käy tämä: jos kirjoitat Tringa-tai Lintuverkkoon viestin toukokuussa, olet täysi dude.

Siispä lopetetaan tämä lässytys. Näyttö pois päältä ja vauhdilla maastoon; nyt on kevät!

Paras havis

Viime viikonloppuna kisattiin taas lintutorneista havaittujen lajien määrissä. Kahdeksan tunnin (5-13) aikana tavoitteena oli havaita mahdollisimman monta lajia. Lajimäärän lisäksi BirdLife Suomi pyysi ilmoittamaan kaksi tai kolme parasta havaittua lintulajia.

Lopputuloksenhan arvaa: paras havainto on aina subjektiivinen. Tornien taiston ns. parhaiden havaintojen listalla olikin mm. fasaani, hernekerttu, uuttukyyhky ja kottarainen, kaikki ilmeisen vakavissaan ilmoitettuja. Meikäläinenhän nauraa näille, vaikka tietenkin fasaani on kova laji Pohjois-Suomessa. Mutta minkäpä teet, kun jotain vertailua on kaiketi pakko tehdä.

Luojan kiitos joillakin oli sentään huumorintajua: Raisionlahden lintutornilta (82 lajia) tajuttiin sentään ilmoittaa parhaiksi havainnoiksi mustarastas ja naakka. Onneksi tässä tosikkojen harrastuksessa on mukana edes muutama irvileukaturkulainen.