Naisharrastajien näkymättömyyttä ihmetellään usein. Jos asiaa tarkastellaan sukupuoliroolien valossa, niin bongarit erottuvat kaikkein miesvaltaisimpana sakkina. Bongariliiton sivujen mukaan eniten lintulajeja Suomessa havainnut suomalainen nainen on Ulla-Maija Vainikka, joka on kotimaan elislistauksessa sijalla 21. Surfbirds taas paljastaa maailmanpinnakärkeen kuuluvan vain yhden naisen, amerikkalaisen Phoebe Snetsingerin (1931-1999), jonka kuolemasta tulee sunnuntaina kuluneeksi tasan yhdeksän vuotta.
Feminiininen poikkeus säännöstä on poikkeuksellinen. Vaikka Phoebe Snetsinger oli aloittanut pihabongailutasoisen lintuharrastuksen jo 1960-luvulla, niin vasta 1981 diagnosoitu syöpä sai hänet lähtemään ensimmäiselle "oikealle" lintumatkalle. Se suuntautui Alaskaan, joka vetää puoleensa jenkkiharrastajia kuin Norjan Varanginvuono meikäläisiä.
Lääkärit olivat antaneet Phoebelle vain vähän toivoa, sillä syöpä oli pahanlaatuinen ja jo leviämisensä aloittanut. Sitä suurempi oli ihmetys, kun matkalta paluun jälkeen kontrollissa syövän leviämisen todettiin loppuneen, ja pian syöpä muuttui kokonaan passiiviseksi. Vaikka lintuharrastajana mieluusti uskoisin harrastuksen parantavaan voimaan, niin varmaa selitystä syövän vetäytymiselle ei ole pystytty antamaan.
Uudelleen saadut elinvuodet saivat Phoeben muuttamaan tapojaan. Hän oli perinyt isältään kohtuullisen omaisuuden, ja nyt Phoebe päätti jatkaa siitä, mihin hän Alaskasta palattuaan jäi. Lintumatkat veivät häntä ympäri maailmaa. Hiljalleen Phoebe nousi maailman pinnakärkeen, ja Phoebe olikin maailman ensimmäinen 8000 lajin rajapyykin ylittäjä.
Erityisesti Phoebe kannattaa muistaa pedanttien muistiinpanojen tekijänä. Niinpä Phoebe on saanut lukuisia ns. nojatuolipinnoja vielä kuolemansa jälkeen, koska piti tarkkaa kirjaa lajien lisäksi myös niistä alalajeista, jotka hän oli havainnut. Niinpä moni alalajin nosto täyden lajin kategoriaan on tuonut postuumin pinnan myös Phoeben listaan.
Sunnuntaista yhdeksän vuotta sitten Phoebe Snetsinger oli Madagaskarilla pikkubussissa palaamassa onnistuneelta bongausreissulta. Lista oli karttunut isotiaisvangalla (Red-shouldered Vanga, Calicalicus rufocarpalis), ja Phoebe nukkui varhaisen herätyksen aiheuttamaa univelkaa pois. Jokin meni kuitenkin pieleen. Pikkubussi suistui tieltä alas rinnettä, ja Phoebe sai surmansa välittömästi.
Vaikka tapaus on tietysti erittäin traaginen, niin siinä on myös jotain aktiiviharrastajaa kiehtovaa. Jos minä saisin valita tapani tästä maailmasta erkanemiseen, niin Phoeben malli olisi varmasti kärkipäässä. Takana onnistunut retki, uusi laji plakkarissa ja unen ihana raukeus - mitä muuta lintuharrastaja voi enää toivoa?
lauantai 22. marraskuuta 2008
sunnuntai 9. marraskuuta 2008
Ei harvinaisuuksia, vaan elämää varten
Keskustellessani yhden valaistumattoman maallikon kanssa törmäsin taas kerran tuttuun stereotypiaan: lintuharrastus on vain harvinaisuuksien etsimistä ja näkemistä. Korostetaan siis vielä kerran kissankokoisin kirjaimin. Lintuharrastus ei ole pelkkiä harvinaisuuksia, vaikka moni ei-lintuharrastaja niin tuntuu kuvittelevan.
Lintuihin vihkiytymättömän on helppo ymmärtää tarvetta lintujen tarkkailuun harvinaisuuksien kautta. Tietysti harvinaiset asiat sykähdyttävät ihmismieltä, olipa sitten lintuharrastaja tai tavallinen pallontallaaja. Juhla tuntuu juhlalta, koska juhlan vastapainoksi pitää raataa pitkiä arkipäiviä. Urheilijat arvostavat olympiakisoja, koska niissä kilpailee kunkin urheilulajin kerma ja niitä järjestetään vain kerran neljässä vuodessa: ne ovat siis harvinainen tapahtuma, jollaisen aktiiviurheilija kohtaa tavallisesti urallaan vain kaksi, korkeintaan kolme kertaa. Harvinainen on arvokasta.
Luonnollisesti suomalaisten lintuharrastajien joukossa on niitä, jotka korostavat julkisestikin harvinaisuuksien merkityksettömyyttä. Esimerkiksi ammattiornitologi Pertti Koskimies kuvaa Lintuharrastajan oppaassa harvinaisuushavaintoja tarkastavan rariteettikomitean (RK) työtä näin:
RK:n työ parantaa määritystietämystä ja korostaa kriittisyyttä, jota kilpailu harvinaisuuksien näkemisessä voi madaltaa. Muutamalla sadalla vuosittain tarkastetulla havainnolla ei ole suurta tieteellistä mielenkiintoa. Näitä "vammaisia" yksilöitä on varmasti aina ajautunut tänne kauas pesimäseuduiltaan muuttosuunnan perinnöllisen häiriön, tuulen tai muun vastaavan syyn lennättäminä. - - - Suomeen todella levittäytymässä olevat, tutkimuksen kannalta mielenkiintoiset lajit ovat liian yleisiä tarkastettaviksi ja monet helpommin tunnettaviakin.
(s.17, lainausmerkit alkuperäisessä tekstissä)
Koskimiehen näkemys on kuitenkin tutkijan, ei tavallisen riviharrastajan. Näin tutkimuskohteeseensa suhtautuu tutkija ja ammattilainen, ei harrastaja ja rakastaja. Sitähän sana amatööri pohjimmiltaan tarkoittaa, rakastajaa. Toki moni suomalainenkin lintuharrastaja on valinnut retkeilevänsä vain kotikulmillaan eikä säntäile harvinaisuuksien perässä, osin ekologisista, osin ehkä ajankäytöllisistä, taloudellisista tai perheeseen liittyvistä syistä. Monelle myös riittävät tasan ne lajit, jotka sattuvat olemaan paikalla oman käynnin aikana.
En kuitenkaan usko sellaisen lintuharrastajan olemassaoloon, jota ei lainkaan hetkauttaisi kiikarien kenttään yllättäen osunut ennen näkemätön lintulaji. Jos uuden lintulajin näkeminen ei tunnu missään, niin eipä lintua katsovaa voi silloin lintuharrastajaksi kutsua.
Lintuihin vihkiytymättömän on helppo ymmärtää tarvetta lintujen tarkkailuun harvinaisuuksien kautta. Tietysti harvinaiset asiat sykähdyttävät ihmismieltä, olipa sitten lintuharrastaja tai tavallinen pallontallaaja. Juhla tuntuu juhlalta, koska juhlan vastapainoksi pitää raataa pitkiä arkipäiviä. Urheilijat arvostavat olympiakisoja, koska niissä kilpailee kunkin urheilulajin kerma ja niitä järjestetään vain kerran neljässä vuodessa: ne ovat siis harvinainen tapahtuma, jollaisen aktiiviurheilija kohtaa tavallisesti urallaan vain kaksi, korkeintaan kolme kertaa. Harvinainen on arvokasta.
Luonnollisesti suomalaisten lintuharrastajien joukossa on niitä, jotka korostavat julkisestikin harvinaisuuksien merkityksettömyyttä. Esimerkiksi ammattiornitologi Pertti Koskimies kuvaa Lintuharrastajan oppaassa harvinaisuushavaintoja tarkastavan rariteettikomitean (RK) työtä näin:
RK:n työ parantaa määritystietämystä ja korostaa kriittisyyttä, jota kilpailu harvinaisuuksien näkemisessä voi madaltaa. Muutamalla sadalla vuosittain tarkastetulla havainnolla ei ole suurta tieteellistä mielenkiintoa. Näitä "vammaisia" yksilöitä on varmasti aina ajautunut tänne kauas pesimäseuduiltaan muuttosuunnan perinnöllisen häiriön, tuulen tai muun vastaavan syyn lennättäminä. - - - Suomeen todella levittäytymässä olevat, tutkimuksen kannalta mielenkiintoiset lajit ovat liian yleisiä tarkastettaviksi ja monet helpommin tunnettaviakin.
(s.17, lainausmerkit alkuperäisessä tekstissä)
Koskimiehen näkemys on kuitenkin tutkijan, ei tavallisen riviharrastajan. Näin tutkimuskohteeseensa suhtautuu tutkija ja ammattilainen, ei harrastaja ja rakastaja. Sitähän sana amatööri pohjimmiltaan tarkoittaa, rakastajaa. Toki moni suomalainenkin lintuharrastaja on valinnut retkeilevänsä vain kotikulmillaan eikä säntäile harvinaisuuksien perässä, osin ekologisista, osin ehkä ajankäytöllisistä, taloudellisista tai perheeseen liittyvistä syistä. Monelle myös riittävät tasan ne lajit, jotka sattuvat olemaan paikalla oman käynnin aikana.
En kuitenkaan usko sellaisen lintuharrastajan olemassaoloon, jota ei lainkaan hetkauttaisi kiikarien kenttään yllättäen osunut ennen näkemätön lintulaji. Jos uuden lintulajin näkeminen ei tunnu missään, niin eipä lintua katsovaa voi silloin lintuharrastajaksi kutsua.
lauantai 1. marraskuuta 2008
3663 ja risat
Maapallolla elää noin 10 000 lintulajia. Epämääräisyyden ilmaisin noin tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että eri listojen laatijoilla on erilaiset käsitykset siitä, mikä lasketaan lajiksi ja mikä alalajiksi. Kymppitonni osoittaa joka tapauksessa suuruusluokan. Englanninkielisessä maailmassa suositun Surfbirds-sivuston mukaan näistä eniten on havainnut brittiläinen Tom Gullick, jonka listalla on 8725 lajia.
Kovin moni ei ole vakavissaan edes yrittänyt havaita kalenterivuoden aikana mahdollisimman monta lintulajia. Ensinnäkin harvalta liikenee perhe- ja työelämän kiireiltä aikaa moiseen yritykseen. Vielä harvemmalla on siihen rahaa, ja ajan ja rahan yhdistelmä onkin jo vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. Joitakin yrittäjiä on kuitenkin ollut, eivätkä kaikki ole suinkaan olleet upporikkaita.
Yksi ensimmäisistä vakavista yrittäjistä oli Derek Scott, joka peri 1960-luvun alussa laukullisen rahaa. Perintösumma ei ollut hänen omien sanojensa mukaan valtava, mutta sillä olisi saanut ostettua mukavan, keskikokoisen ja -luokkaisen asunnon. Nipin napin täysi-ikäinen Scott jätti kuitenkin asuntokaupat sikseen, otti kiikarit ja laukun ja lähti reissaamaan ympäri maailmaa lintujen perässä. Scott oli mahdollisesti ensimmäinen, joka havaitsi saman kalenterivuoden aikana yli 2000 lintulajia.
Vuoden 2008 alusta brittiläiset Alan Davies ja Ruth Miller ovat matkanneet ympäri maailmaa. Pariskunnan tavoite on koko ajan ollut uuden maailmanpinnaennätyksen tekemisessä eli yli 3662 lajin havaitsemisessa. Rahaa on kuulemma palanut yli odotusten, mutta lokakuun viimeisen päivän aamuna matkanteko palkittiiin. Uusi ennätys tehtiin liekkiparatiisikaijalla (Bluebonnet, Northiella haematogaster) Australian Leetonissa. Jos rahat riittävät vielä kahdeksi kuukaudeksi, niin uusi ennätys nakutetaan roimasti yli 4000 lajin lukemiin. Kiinnostuneet voivat lukea lisää ja seurata kaksikon blogia tästä.
Ei ole mahdotonta, että brittipariskunnan ennätys jää lopulliseksi. Vaikka tietämys linnuista kasvaa koko ajan ja lintumatkailuyrityksiä syntyy kuin sieniä sateella, niin halvan kerosiinin ja siten helpon lentämisen aika saattaa olla lopullisesti ohi. On myös vaikea kuvitella, että yhä suuremmiksi, vaikutusvaltaisemmiksi ja ympäristötietoisemmiksi profiloituvat lintuharrastusjärjestöt suhtautuisivat uusiin ja yhä uusiin yrittäjiin loputtoman suopeasti.
Pohjimmiltaan maailmanvuodariennätyksessä on kyse harvojen ja valittujen pöhköstä, mutta epäilemättä äärettömän antoisasta extreme-harrastuksesta. Jos kuulet lintuharrastajan kritisoivan kärkevin äänenpainoin Alanin ja Ruthin projektia, niin todennäköisimmin äänestä kuultaa läpi aimo annos kateutta. Vähissä ovat ne harrastajat, jotka kieltäytyisivät suoralta kädeltä mahdollisuudesta nähdä neljätuhatta lintulajia vuodessa.
Kovin moni ei ole vakavissaan edes yrittänyt havaita kalenterivuoden aikana mahdollisimman monta lintulajia. Ensinnäkin harvalta liikenee perhe- ja työelämän kiireiltä aikaa moiseen yritykseen. Vielä harvemmalla on siihen rahaa, ja ajan ja rahan yhdistelmä onkin jo vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. Joitakin yrittäjiä on kuitenkin ollut, eivätkä kaikki ole suinkaan olleet upporikkaita.
Yksi ensimmäisistä vakavista yrittäjistä oli Derek Scott, joka peri 1960-luvun alussa laukullisen rahaa. Perintösumma ei ollut hänen omien sanojensa mukaan valtava, mutta sillä olisi saanut ostettua mukavan, keskikokoisen ja -luokkaisen asunnon. Nipin napin täysi-ikäinen Scott jätti kuitenkin asuntokaupat sikseen, otti kiikarit ja laukun ja lähti reissaamaan ympäri maailmaa lintujen perässä. Scott oli mahdollisesti ensimmäinen, joka havaitsi saman kalenterivuoden aikana yli 2000 lintulajia.
Vuoden 2008 alusta brittiläiset Alan Davies ja Ruth Miller ovat matkanneet ympäri maailmaa. Pariskunnan tavoite on koko ajan ollut uuden maailmanpinnaennätyksen tekemisessä eli yli 3662 lajin havaitsemisessa. Rahaa on kuulemma palanut yli odotusten, mutta lokakuun viimeisen päivän aamuna matkanteko palkittiiin. Uusi ennätys tehtiin liekkiparatiisikaijalla (Bluebonnet, Northiella haematogaster) Australian Leetonissa. Jos rahat riittävät vielä kahdeksi kuukaudeksi, niin uusi ennätys nakutetaan roimasti yli 4000 lajin lukemiin. Kiinnostuneet voivat lukea lisää ja seurata kaksikon blogia tästä.
Ei ole mahdotonta, että brittipariskunnan ennätys jää lopulliseksi. Vaikka tietämys linnuista kasvaa koko ajan ja lintumatkailuyrityksiä syntyy kuin sieniä sateella, niin halvan kerosiinin ja siten helpon lentämisen aika saattaa olla lopullisesti ohi. On myös vaikea kuvitella, että yhä suuremmiksi, vaikutusvaltaisemmiksi ja ympäristötietoisemmiksi profiloituvat lintuharrastusjärjestöt suhtautuisivat uusiin ja yhä uusiin yrittäjiin loputtoman suopeasti.
Pohjimmiltaan maailmanvuodariennätyksessä on kyse harvojen ja valittujen pöhköstä, mutta epäilemättä äärettömän antoisasta extreme-harrastuksesta. Jos kuulet lintuharrastajan kritisoivan kärkevin äänenpainoin Alanin ja Ruthin projektia, niin todennäköisimmin äänestä kuultaa läpi aimo annos kateutta. Vähissä ovat ne harrastajat, jotka kieltäytyisivät suoralta kädeltä mahdollisuudesta nähdä neljätuhatta lintulajia vuodessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)