Hömppälehtien lintuviihdettä

Iltalehdessä oli huvittava juttu lieksalaiseen ulkovarastoon tunkeutuneesta haukasta, joka koppasi matkaansa kirkkaankeltaisen pehmolelun ja viedä retuutti sen kynsissään metsään. Lintuharrastajan kannalta oli vähintään katastrofin neljännes, että jutussa puhuttiin koko ajan nuoresta hiirihaukkakoiraasta, vaikka kuvissa oli päivänselvä nuori kanahaukka.

Luin Tringa-verkkoon postitetun linkin ja päätin todistaa keskiverron lintuharrastajan tosikkomaisuuden määritysasioissa. Niinpä lähetin omalla nimelläni lyhyen mutta ystävällisen viestin Iltalehden verkkosivujen palautelomakkeen kautta, ja mainitsin muutoin hauskassa jutussa olleesta pikkuvirheestä ja kerroin kuvan linnun olevan oikeasti kanahaukka. Lähetin palautteeni aamupäivällä hieman ennen kello yhtätoista. Kello neljään mennessä virhettä ei ollut korjattu.

Tavallinen lukija tuskin hetkauttaa korvaansa sille, lukeeko jutussa hiirihaukka vai kanahaukka tai kumpi laji kuvissa sattuu olemaan. Sattumus on vain lystikäs: jos ihminen on erehtyväinen, niin on sitä petolintukin. Lisäksi jutussa pohdittiin leikillisesti, oliko kyseessä vain saalis vai olisiko pörrölelu herättänyt haukan pariutumisvietin. Kelpo viihdettä.

Mielenkiintoista on se, että Iltalehti ei vaivautunut korjaamaan virhettä vaan piti sitä jutun kannalta epäolennaisena pikkuseikkana. Ei, en aio retostella journalistisen tarkkuuden kärsimisellä tai taivastella toimittajien huolimatonta kiireisyyttä. Tahdon tietää, miksi linnusta kertovan jutun lintuyksityiskohdat ovat epäolennaisia. Ovatko lintu-uutiset menossa biologisten, harrastukseen, tutkimukseen, suojeluun tai lintukantoihin liittyvien aiheiden sijasta niin viihteellisiksi jutuiksi, että jopa lintusubjektin laji on jutun kannalta irrelevantti?

BirdLife Suomi on pihabongauksineen valinnut jäsenmäärän kasvattamisen keinolla millä hyvänsä. Ottipa jopa istuva presidentti osaa pihabongaukseen keskustoimiston väen opastamana. Malli on haettu eurooppalaisen lintuharrastuskulttuurin kehdosta Iso-Britanniasta, jossa on yli miljoona yhdistyksiin kuuluvaa lintuharrastajaa. Ornit ovat siellä iso ja vaikutusvaltainen ryhmä, jonka sanomiset ja tekemiset saavat suuruuden mukaisen painoarvon. Tällaiseen asemaan pyrkiminen on suojelusyistä kannatettavaa myös Suomessa.

Iltalehden juttu on tyypillinen 2000-luvun viihteellinen lintujuttu, jossa lajin määrittämisellä ei ole merkitystä. Lintuharrastajan kannalta tällainen koko kansan pehmotapa on valovuosien päässä 1980- ja 1990-lukujen määrityskeskeisestä hardcore-lintuharrastuskulttuurista. Tietysti suojelumyönteisten ajatusten leviämisen edistämiseksi on hyvä, että lintuharrastajia on monenlaisia ja -tasoisia, eikä jokaisen tarvitse osata tunnistaa isokirvistä mongoliankirvisestä tai tietää, mitkä varpuslinnut sulkivat siipisulat käänteisessä järjestyksessä.

Laajalle leviävän pehmobongauksen kääntöpuoli on harrastuskulttuurin kannalta tuhoisa. Jos joka puolelle levittäytyvän pehmolintuharrastuksen seurauksena lintukirjoittelu viihteellistyy niin rajusti, että edes Suomen luetuin verkkolehti ei vaivaudu korjaamaan lintujutussa olevia lintujen määritykseen liittyviä asiavirheitä, niin harrastuskultturi on menossa aivan väärään suuntaan. Se tarkoittaa havaintoon luottamisen rapautumista ja viime kädessä harrastajien keräämän tiedon vääritymistä. Perinpohjaisen viihteellistymisen jälkeen on turha ihmetellä, miksi Tiira-havaintotietokanta on pullollaan väärin määritettyjä havaintoja.