tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pinnarallien aatelia


Ralli on parasta, mitä lintuharrastaja voi tehdä housut jalassa. Yhdessä linturallissa olen tosin toikkaroinut ilman housuja, mutta siitä toisen kerran. Mikä voisi olla miellyttävämpää kuin väsyttävä, monituntinen rääkki, jonka aikana keskitytään vain ja ainoastaan lintuihin - edes eväisiin ei sovi koskea auton ulkopuolella.

Mikä on linturallien kuningaslaji? Onko se Kuusamon legendaarinen lintumaraton, jossa pärjätäkseen pitää olla kymmenen vuoden kokemus, minuuttiaikataulu ja kahden viikon valmistelu, mielellellään useamman hengen voimin? Pohjois-Pohjanmaan 24 tunnin kevätralli, jossa lajimäärät voivat nousta yli sadanviidenkymmenen? Terassiralli, jossa hyväksytään vain ravintolan terassilta havaitut lajit siten, että jokaisella joukkueen jäsenellä on juomaa lasissaan?  Vai karkauspäivänlistaus, jota voi harrastaa helmikuun viimeisenä päivänä neljän vuoden välein, huonoimpana mahdollisena lintuajankohtana?

Kiista on ratkennut.  Eelis Raritét järjestää nimipäivänsä kunniaksi unipinnarallin. Säännöt ovat selvät:

"Kilpailussa on tavoitteena havaita mahdollisimman monta lintulajia unessa 8.-9. huhtikuuta välisenä yönä. Kyseisen yön yötöiden, pöllöretken tai maratonrakastelun takia valvovat voivat laskea myös 9.4. päivällä nukkumansa ajan pinnat. Muuten päiväunia ei saa laskea, vaan pinnat tulee kerätä yhdeltä nukkumisjaksolta. Pinna lasketaan sen mukaan, miksi laji on unessa määritetty. Eli jos määrittää linnun vaikkapa isotrapiksi, siitä saa isotrappipinnan, vaikka herättyään älyäisi, että kyseessä oli Hjallis Harkimo. Omia lintulajeja ei hyväksytä, vaan linnun pitää olla maailman lintujen lajiluettelon mukaisia."

Siitä vain kisaamaan. Parhaat uneksijat ovat sitä luokkaa, että pikku torkut eivät riitä voittoon. Unipinnaennätys on kuulemma sillä harrastajalla, joka uneksi avaavansa ulko-oven, katsovansa ulos lintujen täyttämälle pihalle ja sanovansa: "Pihalla ovat kaikki maailman linnut." Siitä on paha enää panna paremmaksi.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Universumin parhaan linturallin säännöt:
1)Liikkumisessa saa käyttää vain ja ainoastaan Hummer H1 -kokoluokan tai sitä suurempia maastoajoneuvoja. Kävely, pyöräily tms. ehdottomasti kielletty!
2)Käytetyn ajoneuvon täytyy liikkua koko ajan. Pysähtyminen rallin kestäessä tai vapaalla rullaus ehdottomasti kielletty!
3)Lyhin sallittu ajomatka rallissa 1000 km. Kustakin alitetusta 10 km:stä miinuspisteitä.
4)Lisäpisteitä saa joukkue, jonka käyttämien kaukoputkien, jalustojen, kiikarien, kameroiden ja kännyköiden yhteenlaskettu hankintahinta on suurin.
5)Rallin aikana tuhotuista metsäteistä, nurmikoista, viljelyksistä, taimikoista tai muista istutuksista saa lisäpisteitä. Yliajetuista oravista, jäniksistä, poroista yms. huima bonus!
6) Alkuasukkaille kuittailusta saa pisteitä vain, mikäli asia etenee käräjille.