torstai 21. helmikuuta 2008

Kuikka, Iso Gee vai immeri?

Rallin jälkipyykistä jäi ikävä maku. Pinnakisan viime tunneilla ulkomerellä muuttanut kuikkalintu oli kahden porukan mielestä selvä kuikka, kun taas pari muuta oli ison gavian kannalla. Rohkeimmat olivat tekemässä linnusta jo amerikanjääkuikkaa, vaikka värejä ei kukaan linnusta nähnyt. Mene ja tiedä. Purkutilaisuudessa lintu huudettiin sekä isona gaviana että gavia sp:nä, mutta lajilleen lintua ei kai lopulta määrittänyt kukaan, vaikka pinnapaineita oli sekä suuntaan että toiseen.

Maallikoilla on kaksi peruskysymystä linturalleista. Eikö niitä havaintoja tarkasteta mitenkään? Miten voi tietää, että on nähnyt sen mitä sanoo?

Jokainen ralleja kolunnut tietää vastaukset. Havaintoja ei tarkasteta mitenkään, eikä vastineena havainnon oikeudesta ole kuin joukkueen oma sana. Tosin joskus purkutilaisuudessa on käytetty ns. sosiaalista painostusta määrityksen muuttamiseksi, mutta siitä enemmän joskus toiste. Asian mittakaavaa valaistakseni minulla on tapana kertoa tungetteleville turisteille, että eivätpä rallien palkinnotkaan paini samassa sarjassa F1-sarjan pokaalien kanssa.

Esimerkiksi Ahvenanmaa-rallin palkintopystinä palvellut kotkaveistos on lähinnä perkeleellinen riesa, kun taideteoksen siivet irtoilevat ja pysti on niin suurikokoinen, ettei sitä pysty kunnolla yksin kantamaan. Perimätiedon mukaan kyseinen kiertopalkinto on muun muassa rikkonut yhden auton takalasin, käynyt voittajajoukkueen mukana saunassa ja ollut unohtua majoituspaikkana palvelleen hotellin käytävälle. Lauttasaari-rallin voittajille joku reilua häviäjää teeskennellyt on kuulemma joskus tarjonnut tuopit, mutta sitäkin on varmasti kaduttu seuraavana aamuna. Ainakaan palkintojen takia ei siis kannata vääntää.

Kisoissa lajinmääritys perustuu luottamukseen. Ralleista pahimmat vääntöyritykset karsiutuvat jo sen säännön perusteella, että yli puolen joukkueen pitää havaita ja määrittää sama lintu. Yksin tehtävissä pinnaennätyksissä asia onkin jo toinen. Jos joku näkee toistuvasti yksin rareja, joita muut eivät pysty bongaamaan, niin voi olla varma selän takana lausuttavista epäluottamuksen lauseista. Esimerkiksi ensimmäisen suomalaisen rikottua maagisen 5000 maailmanpinnan rajan sai etelärannikolla asti toistuvasti kuulla kommentteja siitä, miten kyseisellä henkilöllä on tapana ruksata hatarin perustein laji listalleen. Merkillepantavaa oli kuitenkin se, ettei yksikään näitä huhuja minun korviini levittänyt tuntenut kyseistä harrastajaa henkilökohtaisesti. Kateuskin voi saada siivet.

Harva lintuharrastaja pitää listallaan tietoisesti väännettyjä tai edes epävarmoja havaintoja. Ainakin minä olen siivonnut elislistaltani esimerkiksi epäselvät harrastuksen alkuaikojen havainnot. Toisaalta ulkomailla jonkin verran reissanneena tiedän, että uuteen paikkaan saavuttaessa saattaa raksia listalleen lajeja turhan heppoisin perustein, kun ei ole vielä selvillä alueen peruslajistosta. Kaukomaiden kirjallisuuskin saattaa olla vähän sinne päin.

Perusohje on kuitenkin yksiselitteinen. Jos harrastajien vilpittömyyteen ei voi luottaa, niin suosittelen lämpimästi kaukoputken kaniin viemistä ja perehtymistä vaikkapa kotimaan mesipistiäisiin. Sen alan harrastajista on kuulemma pula.

Ei kommentteja: