Sorsastajista sananen

Torstaina 20. päivä jyrähtää tasan kello kaksitoista. Silloin Suomen metsästäjät aloittavat sorsastuksen.

Lintuharrastuksen ja sorsanmetsästyksen yhteydet ovat selvät. Molemmissa harrastuksissa on kyse saalisvietin tyydyttämisestä, mitä sillä sitten tarkoitetaankaan. Harrastajan kannalta uskon molempien tarjoavan subjektiivisesti suurin piirtein yhtä voimakkaita positiivisia elämyksiä. Moni metsästäjäkin korostaa, että saalis on sivuseikka luonnossa samoilemisen ja ystävien tapaamisen ollessa sitä selvästi tärkeämpiä vaikuttimia. Lintuharrastukseen pätee monasti sama.

Tarkkailukohteen kannalta on kuitenkin yksi olennainen ero: lintuharrastajan ja sorsan kohtaamisessa lintu poistuu paikalta hengissä, kun taas metsästäjän käsittelyn jäljiltä sorsa on jonkinmoisella todennäköisyydellä hengetön.

Niinpä metsästäjien osaamisessa oikean lajinmäärityksen tulisi korostua. Jos lintuharrastaja vääntää metsähanhesta kiljuhanhen, ei sillä ole mitään vaikutusta luonnon kulkuun - korkeintaan lintuyhdistyksen arkistossa on yksi väärin määritetty havainto enemmän. Jos sen sijaan metsästäjä ampuu kiljuhanhen metsähanhena, pienenee Fennoskandian sinnittelevä kiljuhanhikanta yli yhdellä prosentilla. Myös muutaman harmaasorsan ampumisella voidaan vaikuttaa kokonaiskantaan, kun kerran maan kokonaiskanta on vain satakunta paria. (Sekä kiljuhanhi että harmaasorsa ovat ankarasti rauhoitettuja, tietenkin.)

Epäilemättä Suomen puolen miljoonan metsästäjän joukossa on erinomaisia määrittäjiä, vaikka en ole kunnon määrittäjämetsästäjää itse tavannut. On kuitenkin todella surullista, että hyvin suuri osa metsästäjistä ei tunne saalista edes kädessä. Parhaana todisteena tästä on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vuosittain julkaisema saalistilasto, joka perustuu metsästäjien omiin ilmoituksiin.

Tilaston kummallisuuksista voisi nostaa monta esimerkkiä, mutta tyydyttäköön räikeimpään: tilaston mukaan Suomessa ammuttiin vuonna 2007 peräti 16800 heinätavia. Luvun täytyy olla perätön, sillä lajin koko maan kokonaiskanta on enintään 3500 paria, eikä Suomen kautta muuta mittavia määriä naapurimaiden populaatiosta, kuten tapahtuu esimerkiksi allin kohdalla.

Toisin sanoen suuri osa metsästäjistä ei tunne ampumaansa sorsaa edes kädessä, saati sitten haulikon piipun yli. Monikohan kiljuhanhi todella on saanut siipeensä metsähanhena ja monikohan harmaasorsa putoaa tänäkin vuonna taivaalta sinisorsana? Kuvion täydentää harvoista oikeuteen asti viedyistä tapauksista annetut olemattomat tuomiot. Esimerkiksi Porissa kaksi vuotta sitten ammuttiin suokukko sorsastuksen yhteydessä. Poikkeuksellisesti ampuja saatiin tuomiolle, mutta tuomio annettiin käräjäoikeudessa suosirrin ampumisesta, koska sen korvaushinta oli vain neljäsosa suokukosta!

Sorsanmetsästys on jäänne ajoilta, jolloin nälkä oli aina vieraana suomalaiskodeissa ja jolloin jokainen sorsa oli tervetullut lisä ruokapöytään. Mikäli keskimääräisen suomalaisen sorsastajan liipaisinsormea ei saada hillittyä ja määritystaitoja olennaisesti kohennettua, koko harrastus on syytä kieltää järkevän luonnonvarojen käytön vastaisena.