torstai 8. tammikuuta 2009

Isolanttu Saltilla

Hiljaisten talvikuukausien vakiriemu (tai -riesa) on Lintuverkkoon ilmestyvä rönsyilevä, pahemman kerran epäornitologinen keskustelu. Yksi vuodesta toiseen toistuva suosikkiaihe on slanginimien epäselvyys, kun joku pääsee valittamaan niiden häiritsevän harrastajatoverien välistä viestintää.

Vanhan viisauden mukaan helpoin tapa saada kielentutkija kiukkuiseksi on väittää kielen olevan pelkkä viestintäväline. Väännettäköön vielä kerran rautalangasta: kieli on paljon muutakin kuin kommunikaation väline, ja sattuman oikusta slangista puhuttaessa yksi kielen muu käyttötarkoitus tulee mainiosti esiin.

Määritelmällisesti slangi on tietyn ihmisryhmän puhetapa ja ilmiönä sanastollinen. On toisin sanoen oletuksenmukaista, että lintuharrastajat puhuvat omalla tavallaan, ja että lintuharrastajan kannalta merkityksekäs vaihtelu syntyy oman alan sanastossa.

Niinpä virkeissä

Mä näin Saltilla isolantun.
Mie näin Saltilla isolantun.

ero on murteessa, ei slangissa. Molemmat puhujat ovat oletettavasti lintuharrastajia, tosin jälkimmäinen lienee eksynyt Kirkkonummelle jostain pääkaupunkiseutua kauempaa. Isolanttu on kuitenkin varma merkki siitä, että kaveri on oikea lintuharrastaja, jolle voi uskoa sydämeltään vaikka vähän paremmankin havainnon lähiseudulta.

Sen sijaan virkkeissä

Mä näin Saltilla isolantun.
Mä näin Kirkkonummen Vårnäsin sillan pohjoispuolisilla aukeilla isolepinkäisen.

ero on slangissa. Jälkimmäinen puhuja on keskiverron lintuharrastajan näkökulmasta epäilyttävä: eikö se parka tiedä, että aukean nimi on Saltfjärden eli Saltti? Paikannimen osaamattomuus voisi vielä mennä läpi - eihän edellisenkään esimerkkiparin toinen puhuja ollut natiivi - mutta sen yhdistyminen onnettomaan isolepinkäiseen on anteeksiantamatonta. Taitaa olla dude. Onkohan se edes lepinkäinen, ettei olisi vain vääntänyt harakasta kovempaa lajia?

Kokeilkaapa tätä maastossa: käyttäkää tuntemattomille lintuharrastajille vain BirdLife Suomen nimistökomitean hyväksymiä virallisia linnunnimiä ja GT-kartasta löytyviä paikannimiä. Turpiin tuskin tulee, mutta todennäköisesti tunnelma lintutornissa muuttuu varautuneeksi. Lintuharrastaja tunnistautuu kielellä.

Todellinen lintuharrastaja siis ei synny kaukoputkesta, kalliista kiikareista, vihreästä takista tai mustasta vahakansihaviksesta. Lintuharrastaja syntyy siitä puhetavasta, jolla liitytään porukkaan. Muista se, jos satut vaikka käymään Larun Spedeniemessä bointsaamassa kirsikälin.

1 kommentti:

Janne Koskinen kirjoitti...

mitä, eikö kieli määrittelekään todellisuutta