Lintukirja lahjasäkkiin

Lintuharrastaja ja valikoiva bibliofiili ei ole kovin tavaton yhdistelmä. Monen lintuharrastukseen kuuluu keräily muodossa tai toisessa: kerätään elämän-, vuoden-, työmatka- tai pihapinnoja. Monelle pinnankeruu ei ole aktiivista, vaan esimerkiksi mökkipinnoja kerätään kuin huomaamatta halonhakkuun ja saunanlämmityksen yhteydessä, ja varsinainen lista päivitetään ehkä vain kerran vuodessa - jollei se ole ainoastaan harrastajan pääkopan sisällä. Toisessa ääripäässä ovat ns. ikiretkeilijät, jotka laskevat joka päivänä havaitsemansa lajit.

Tyypillisen lintuharrastajan hyllyssä on kaikennäköisiä lintukäsikirjoja, maasto- ja määritysoppaita, muutama eri maita tai alueita käsittelevä lintupaikkaopas, ehkä jokin lintumaalauksia käsittelevä taidekirjakin. Kaikista edellämainituista voisi kirjoittaa palstametreittäin. Nyt keskityn paljon epätyypillisempään lintukirjallisuuden lajiin: lintufiktioon.

Lintuihin liittyvää kaunokirjallisuutta eli lintufiktiota on yllättävän vähän, kun suhteuttaa sen suomalaisen eräkirjallisuuden määrään. Vanhoista klassikoista Yrjö Kokon laulujoutsenkirjat nousevat ensimmäisenä mieleen, mutta myös Jussi Seppä julkaisi jo vuosikymmeniä sitten monipuolista lintuesseistiikkaa. Ruotsalaisen Reinhold Winterin eli nimimerkki Reguluksen mainiot, arvatenkin Sepän mallina olleet lintupakinat suomeksi jo melkein sata vuotta sitten.

Jos tarkasteluun rajataan vain lintuharrastusta käsittelevä fiktio, niin käsiin ei jää montakaan kirjaa. Vanhimmasta päästä mieleen tulee divarien harvinaisuudeksi muuttunut Arvo Aallaksen Pilkkuja meren peilissä (1958), jossa kuvataan Aspskärin saariryhmää, sen lintuja ja lintututkijoita. Hauskan tavan keksivät Porvoon Kummelskärin staijarit tieteellisessä julkaisussaan Kevätarktika (1996). Siinä on diagrammien ja lukumäärien vastapainona joka aukeamalla yhden kappaleen mittainen kaunokirjallinen mietelmä - kuin muistuttamassa, että lintuharrastus on muutakin kuin havaintoja.

Muutamalla vakavammin otettavalla kaunokirjailijalla on syrjähyppyjä lintuharrastuksen piiriin. Markku Turusen romaanissa Tikanpoika (2004) yksi päähenkilöistä on aktiivinen lintuharrastaja. Eeva Tikan tuotannossa viitataan useammankin kerran lintuharrastajiin, kuten novellikokoelman Alumiinikihlat (1984) nimestäkin jo näkee. Ruotsiksi kirjoittavan Ulla-Lena Lundbergin matkakirjassa Sibirien - ett självporträtt med vingar (1993, suom. Linnunsiivin Siperiaan) juuri lintuharrastus on kertojan syy palata nuoruusmuistojen nostalgisesti kultaamaan Siperiaan.

Lintuharrastajan näkökulmasta mielenkiintoisimpia ovat kuitenkin ne harvat yritykset, joissa lintuharrastaja on yrittänyt kuvata lintuharrastusta ja harrastajayhteisöä kaunokirjallisin keinoin. Suomeksi tällaisia yrityksiä on kaksi: Jan Södersvedin ja Matti Koivulan humoristinen Ornimisen sietämätön keveys (1996) ja Arto Vuorjoen Ulkonokalta tuulee (1994).

Ornimisen sietämättömän keveyden iva on paikoin niin todenmukaista, että tiedän usean lintuharrastajan luetuttaneen sen puolisollaan seurustelusuhteen alkuvaiheessa, jotta harrastuksen asema tulisi varmasti selväksi. Lintuharrastuksen - kuten minkä tahansa intohimosta kumpuavan kokonaisvaltaisen harrastuksen - ääri-ilmiöt ovat niin voimakkaat, että Södersvedin ja Koivulan kaltaisten tarkkasilmäisten sisäpiiriläisten on ei ole tarvinnut keksiä enempiä esimerkkejä. Totuus on tässäkin tarua ihmeellisempi.

Vuorjoen tositapahtumiin perustuvassa kirjassa kuvataan pienen harrastajaporukan yhteisiä retkiä Siikajoen Tauvossa, jossa he havaitsevat ennenkuulumattoman määrän harvinaisia lintuja. Virallisesti heidän havaintojaan ei kuitenkaan hyväksytä, ja tämä virallisen ja epävirallisen harrastuskulttuurin ristiriita on kirjan kantava voima. Olipa harvinaisuuksista mieltä mitä tahansa, niin Ulkonokalta tuulee näyttää lintuharrastuksen parhaimmillaan: se on sosiaalinen tapahtuma, jossa päästään hyvässä seurassa pakoon arkielämän kiireitä ja jonka kautta maailman voi ymmärtää tyystin toisella tavalla.

Tänäkään jouluna kirjakauppoihin ei ilmestynyt uutta lintufiktiota, vaan suuri suomalainen lintuharrastusromaani antaa vielä odottaa itseään. Jos tahdot muistaa lintuharrastajaa lintuaiheisella kaunokirjallisuudella, niin ei auta muu kuin divarien kiertäminen.