Helsingin Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueen valvojaksi on kesäkaudelle 2008 palkattu Eero Haapanen. On pirullisen surullista, että Viikissä liikkuvat ihmiset eivät aina muista, mitä luonnonsuojelualue tarkoittaa: paikkaa, jossa kaksijalkaisen ei tule liikkua. Ymmärtäisin nipin napin sen, että luonnonsuojelualueen rajoja rikkoisivat vain kuumakallebongarit pinnakiihkossaan tai kiiltonahkasalkkuiset, ymmärtämättömät jakkupukujupit. Varsin iso osa kielletylle alueelle tunkeutuvista on kuitenkin luonnosta kiinnostuneita ihmisiä, usein jopa lintuharrastajia.
Vanhankaupunginlahdella on kaikki hyvin: siellä on palkattu vahti. Muutamalla pinnapaikalla olen kaivannut myös palkattua vahtia, viimeksi joulukuussa Lauttasaaren mustakaularastasta bongatessani. Tuntui pähkähullulta seurata vierestä muutamia harrastajia: marjapuiden alla kyttäämistä ja järjetöntä juoksua linnun perässä. Ei ihme, että stressaantunut lintu katosi maisemista muutamassa päivässä.
En ole huolissani Bongariliittoon kuuluvista. Liitolla on jäsenilleen yksiselitteiset toimintaohjeet ja tarvittaessa jopa sanktiot. Varsinaisen ongelman muodostaa tiedonkulun nopeus ja näppäryys. Nyt jo ensimmäisessä aallossa voi olla mukana liittoon kuulumattomia, jotka eivät tiedä (tai välitä) mahdollisista liikkumisrajoituksista. Riittää, että yksi tällainen mätämuna käy vahingossa komppaamassa paikan viimeisen etelänsuosirrin pesimäniityn tai kiipeää staijaamaan sille kalliolle, jolla huuhkaja pesii. Lopputulos on laaki ja vainaa.
Bongauksen käsiin leviämistä pelottavampaa on se, että miltei kenellä tahansa on varaa ostaa digikamera ja ruveta kutsumaan itseään lintukuvaajaksi. Se tarkoittaa lukemattomia häirinnän takia tuhoutuneita pesintöjä ja uskomattoman monen puskan potkimista linnun saamiseksi parempiin kuvausvinkkeleihin. Kuvaaja ei saa ajatella lintua pelkkänä kuvauskohteena, vaan linnun etu on asetettava aina ensin.
Leo Lehtonen teki jatkosodan aikana Viikin ja ehkä koko Suomen historian konkreettisimman mahdollisen luonnonsuojelutyön. Keväisellä lomalla Vanhankaupunginlahdella silloinen rintamaupseeri Lehtonen havaitsi ihmispariskunnan munanryöstöpuuhissa keskellä naurulokkikoloniaa. Lehtonen meni vaatimaan touhun lopettamista. Kun sana ei tehonnut, niin luutnantti kaivoi pistoolin esiin, ampui kerran niin että kaislahauru pölisi ja kertoi seuraavan luodin osuvan. Munat päätyivät takaisin pesiin.
Kuka kaivaisi isoisän ukkomauserin naftaliinista ja muistuttaisi asioiden tärkeysjärjestyksestä linnun edun unohtaneille harrastajille?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
joo... mäntsälän lapinpöllöjen kanssa jäi paska maku suuhun. nyt jos näkee hyvän lapparikuvan ryhtyy heti kelaamaan että onkohan se otettu siellä lintuja häiriten? eikä ne ollu mitään amatöörejä, siellä juoksi myös ammattilaisia kielletyllä alueella. pesintä meni perseelleen.
Lehtonen, älä tule takaisin! Äläkä fasistien ja kommunistien turha sota! Missä ovat naurulokit nyt, kun ne on suojeltu? Pitäisikö ampua koko Suomen kansa, yksin mökeissään elävät ja maapallolla itselleen eniten tilaa vaativat yksilöt etunenässä? Ei millään pahalla.
Lähetä kommentti