Etsi pääsky, tongi mutaa

On täysin loogista, että pääskyset talvehtivat veden pohjassa. Ne kerääntyvät syysiltaisin ruovikoihin ja katoavat äkisti jonnekin - arvatenkin pudottautuvat veteen ja kaivautuvat mutaan, josta nousevat vasta seuraavana keväänä.

Kiinnostavinta pääskytapauksessa on se, että sen voisi kuvitella perustuvan lintuharrastajan omiin havaintoihin. Pesimäkauden jälkeen pääskyset kokoontuvat suuriksi parviksi, jotka yöpyvät ruovikoissa. Tätä iltalentoa voi havainnoida Aristoteleen jalanjäljissä vaikkapa Viikin ruovikoiden laitamilla. Aamulla pääskyt sen sijaan katoavat ruovikoista kuin varkain, ja kun syksyisiä meren ylittäviä massamuuttojakaan ei nähdä, niin yksinkertainen johtopäätös voisi olla, että ruovikossahan ne yhä ovat. Mudan tonkiminen vyötäisiin asti ulottuvassa vedessä seisoen taas on niin työlästä, että siihen ei ainakaan henkisen työn tekijä helpolla rupea. Olkoot mudassa, pääskyparat.

Väitettä vedenpohjassa talvehtivista pääskysistä pidetään tällä vuosituhannella huvittavana ja populaarina esimerkkinä siitä, miten luonnontieteellinen tieto voi muuttua perin pohjin. Luulo mudassa talvehtivista pääskysistä on ikivanha: se esiintyy jo Aristoteleella, jonka teoksista se kopioitui kaikkiin luonnontieteellisiin opuksiin aina uudelle ajalle asti. Muuttolintujen liikehdinnät mantereiden välillä selvisivät vasta 1800-luvulla.

Nykyinen tieteellinen rengastus alkoi vasta 1899, vaikka esimerkiksi haukkametsästäjät merkitsivät omaisuuttaan renkain jo keskiajalla. Rengastusta edeltävältä ajalta on muutama mielenkiintoinen hajatieto siitä, että pohjoiseurooppalaiset linnut todella voivat muuttaa Afrikkaan. Näistä tunnetuin ja vaikutusvaltaisin on ns. Rostockin nuolihaikara.

Klützin lähellä sijaitsevalle haikaranpesälle ilmestyi vuonna 1822 haikara, jossa roikkui nuoli. Haikara ammuttiin ja nuoli otettiin tarkempaan tutkiskeluun. Tekotavan ja koristelun perusteella nuoli pystyttiin määrittämään kansan tarkkuudella keskiafrikkalaiseksi. Rostockin yliopiston kokoelmiin nuolineen päivineen talletettu haikara oli ensimmäinen konkreettinen todiste siitä, että eurooppalaiset linnut voivat todella lentää talveksi toiselle mantereelle.

Nykyharrastaja tietää ilman nuoliakin, että meikäläiset haarapääskyt talvehtivat Länsi-Afrikassa: tavallisella kahden viikon retkellä tammikuiseen Gambiaan niitä näkee satamäärin. Ylpeyteen ei ole kuitenkaan aihetta, vaan lintutiedon kanssa kannattaa lähteä liikkeelle nöyrästi. Jokin meidän varmana tietona pitämämme asia voi vielä osoittautua mudassa talvehtivan pääskyn veroiseksi ankaksi.