Kevyttä ja sietämätöntä

Satakunnan Linnut -lehden numerossa 4/2007 oli pienoinen kirjallisuuskatsaus aloittelevalle lintuharrastajalle. Itseään kunnioittava orni voi tietysti lukea tällaista vain kuten kolmetoistavuotias pornolehteä: salaa itsekseen häveten. Yli viisitoista vuotta harrastaneelle helsinkiläiselle lintuharrastajalle olisi kiinni jääminen nöyryyttävämpää kuin paljastuminen Suosikin kestotilaajaksi.

Artikkelissa porilainen mutta muutoin yleisesti pätevänä pidetty Janne Lampolahti käsitteli asiantuntevasti ja genreen kuuluvan ylenkatseisesti määritysoppaita, mutta muisti ilokseni mainita myös Matti Koivulan & Jan Södersvedin teoksen Ornimisen sietämätön keveys. Tämä kirjahan on vastuussa siitä, että pilkkanimi orni on vakiintunut jopa harrastajien omaan kielenkäyttöön.

Ornimisen sietämätöntä keveyttä on syytetty brittiläisen Bill Oddien Little Black Bird Book -teoksen kopioksi. En ota kantaa, kun en kouluenglannillani ole opukseen tutustunut. Sataprosenttinen plagiaatti se ei voi olla, sillä Koivulan ja Södersvedin pilkkakirveet tavoittavat kieliposkisessa ehdottomuudessaan jotakin suomalaisesta lintuharrastuskentästä:

Oikaisemme lintuharrastuksesta levinneen, vääristyneen, puolivillaisia osatotuuksia sisältävän käsityksen. Piirrämme suomalaisen lintuharrastuksen kuvan paremmin kuin missään on kuunaan tehty.

(OSK, esipuhe.)

Lampolahti muistutti artikkelissaan, että todellisuutta ei tarvitse parodisoida, sillä se on kyllin naurettava itsessään. Mitä suomalaiseen lintuharrastukseen tulee, niin minulla ei ole tässä esitettyyn mitään lisättävää.