Jenkki Utössä!

Korppoon Utöstä kantautui kuumia uutisia, kun Markus Lampinen meni torstaina löytämään saaren itäniityltä oudonnäköisen pikkulinnun. Lajiryhmä oli helppo: jokin nuori pohjoisamerikkalainen kerttuli, mutta mikä? Lisätarkkailujen ja kuvien perusteella laji selvisi maan ensimmäiseksi viirukerttuliksi, Dendroica striata. Lajista on muutama kymmenen havaintoa Länsi-Euroopasta.

Karttapalloa kurkistamalla huomaa heti, että Atlantti on aivan eri kaliiperia kuin Itämeri, joka sekin tuottaa ongelmia monelle pikkulinnulle. Kapeimmillaankin linnun pitäisi lentää ensin 3500 kilometriä Azoreille, levähtää siellä ja jatkaa 1500 kilometriä Eurooppaan. Niinpä monen jenkin tapauksessa häkkikarkulaisen tai importin vaihtoehto tulee ensimmäisenä mieleen.

Renkailla varmistettuja Atlantin ylityksiä ei ole pikkulinnuilla ensimmäistäkään. Atlantin ylittävät rengaslöydöt ovat lähinnä sorsia ja lokkilintuja, jotka vesitiiviinä voivat vaivatta levähtää kesken matkan. Esimerkiksi Kanadassa rengastettu lumihanhi on löydetty Euroopasta, ja Texasissa on parinakin vuonna talvehtinut Suomessa poikasena rengastettu naurulokki. Lisäksi lumihanhesta on Euroopasta muutamia parvihavaintoja, jotka tukevat selvästi oletusta luonnonvaraisesta harhautumisesta.

Varpuslintujen höyhenpuku ei kestä veteen laskeutumista, mutta valtaosa niistä on paljon kestävämpiä lentäjiä kuin mitä ulkonäkö vihjaa. Ylittäväthän meikäläiset yksitoistagrammaiset pajulinnut sekä Välimeren että Saharan kahdesti vuodessa, ja mistäpä tavallinen pallontallaaja tietäisi, millainen myötätuuli voi olla jo muutaman sadan metrin korkeudessa. Innovatiivisimmat meteorologiornitologit puhuvat suihkuvirtauksista, joiden myötä pikkulintu voi ajautua tuhansien kilometrien päähän melko vähäisellä energiankulutuksella.

Mielenkiintoinen teoria pikkulintujen valtameren ylityksistä liittyy rahtialuksiin. Niiden on ehdotettu toimivan laskeutumisalustoina meren ylle harhautuneille pikkulinnuille. Jos kerttuli on jo harhautunut vaikkapa tuhannen kilometrin päähän mantereelta, niin sattumalta ohi kulkeva rahtilaiva on ainoa mahdollinen levähtämispaikka, kun kerran muualla on vain märkää vettä. Harhailijan kynnys lähteä keinotekoiselta, liikkuvalta saarelta voi olla korkea, ja jo muutamassa päivässä lintu liikkuu aluksen mukana niin lähelle Eurooppaa, että mantereelle on enää lyhyt pyrähdys.

Rahtilaivateoriassa on vain yksi mutta. Sen todistaminen on mahdotonta, ja vaikka lintuja todella kulkisi tällä tavalla valtamerten yli, niin se ei vielä sulje pois luonnonvaraisen harhautumisen mahdollisuutta. Niinpä länsivirtauksien aikana tehdyt syyshavainnot pohjoisamerikkalaisista pikkulinnuista on Euroopassa tulkittu yleensä luonnonvaraisiksi, ellei jokin havainnossa anna aihetta epäillä muuta. Tuskinpa Utön kerttulissa tälläisen epäilyn aihetta on.