torstai 16. lokakuuta 2008

Staijauksen poetiikkaa

Jos suomalaisesta lintuharrastuskulttuurista pitäisi nostaa yksi kansainvälisesti kiinnostava ilmiö, se olisi satavarmasti staijaus. Vastaavanlaista muutontarkkailukulttuuria ei ole muualla - no, ehkä sentään Ruotsissa.

Staijauskulttuuri on se tekijä, mikä on luonut suomalaisten lintuharrastajien maineen ulkomailla. Koti-Suomessa retkeiltäessä yksilöiden vähyys on motivoinut käyttämään havainnointimenetelmiä, joilla voi hallita huomattavasti laajempia alueita kuin puolihuolimattomalla kiikarinulkoilutuksella. Siinä missä britti näkee tarpeeksi lintuja paljaiden silmien ja satunnaisen kiikarin käytön avulla, niin havaitakseen täkäläisessä lintutyhjiössä saman yksilömäärän pitää lintuja aktiivisesti etsiä kiikarin avulla.

Moni ulkomaalainen luulee ensi kertaa seipiön nähdessään, että se pitää kiikarin vakaampana kuin pelkkä käsi. Käsillähän seipiötä silti pidetään, eli kuva on suurin piirtein yhtä vakaa kuin kourin kannatellussa kiikarissa. Sen sijaan seipiön käyttäminen vähentää käsiin ja hartioihin kohdistuvaa rasitusta, mikä puolestaan mahdollistaa lintujen jatkuvan etsimisen kiikarilla ja siten huomattavasti laajemman alueen havainnoinnin.

Pieni laskutoimitus havainnollistaa asiaa. Sanokaamme esimerkiksi, että paljaalla silmällä voi löytää taivaalla kaartelevan ison petolinnun enimmillään kilometrin päästä. Kiikarilla saman pedon löytää vielä kahden kilometrin päästä. Ympyrän pinta-alan kaava paljastaa, että havainnointiteho kasvaa suhteessa etäisyyden neliöön. Jos havainnointisäde on kilometrin mittainen, niin tällöin hallitsee reilun kolmen neliökilometrin alueen. Säteen ollessa kaksi kilometriä pinta-ala suureneekin yli 12 neliökilometriin!

Toisinaan staijaus käännetään englannin termeiksi seawatching tai hawkwatching. Näissä on kyse sikäli samasta asiasta, että kyse on muuttavien meri- tai petolintujen tarkkailusta, mutta hiuksia halkoen ne ovat jotain aivan muuta kuin oikea verenmakuinen staijaus. Staijata voi millä turhuuden kalliolla tahansa, mutta brittien watching vaatii erinomaisen lintupaikan, jolle mennään katsomaan juuri tiettyjä lajeja. Eikä oikea staijari keskity vain tiettyyn lajiryhmään, vaan pitää silmät avoinna kaikellle mahdolliselle.

Suomalaisen lintuturistin saapuessa uuteen retkikohteeseen lopputulos on suurin piirtein sama kuin Kustaa II Aadolfin marssittaessa ratsuväkensä Keski-Eurooppaan. Äkkiä sotatantereella olikin tosissaan taisteleva joukko, joka soti laskelmoivan kylmästi eikä vain harrastanut hieman sotimista elämäntyylin ja vallitsevan valtarakenteen säilyttämisen vuoksi. Seipiön vertaaminen hakkapeliitan miekkaan on epäilemättä mautonta, mutta molemmilla on oma, verrattoman suuri kulttuurinen merkityksensä.

Ei kommentteja: